Prosessin syövereissä

Tämänkin tuotteen syntyhistoria on melko monitahoinen. Peilaan nyt omaa prosessiani Pirkko Anttilan käsityön suunnittelun ja valmistuksen teoreettiseen malliin (Anttila 1993), joka edelleen vaikuttaa vahvasti koulukäsityön taustalla. Malli on itse asiassa melkoinen häkkyrä, jota täytyy lukea hetken ymmärtääkseen sen toimintamekanismia. 

Tutkaillessani tarkemmin mallia ja sen moniulotteisuutta, totesin, että Anttilan malli sisältää tiivistettynä keskeiset suunnittelun elementit: alkulähtökohta, aiemmin hankittu informaatio, suunnittelu (tuotteen funktioanalyysi, tuumailu ja systeemianalyysi), toteutus  ja projektin seuranta.  

Anttilan (1993, 129-132) mukaan käsityöllinen prosessi lähtee aina liikkeelle alkumielikuvasta, johon liittyvät henkilön ennakkokäsitykset ja mielikuvat tuotteesta Informaation hankinnassa voidaan erottaa sisäinen ja ulkoinen informaatio. Sisäisen informaation olennainen osa on tekemällä hankittua menetelmätietoa ja osaamista. Ulkoiseen informaatioon vaikuttavat tekijän erilaiset kontekstit.

Suunnittelussa pyritään esittämään lopullinen tuote mahdollisimman tarkasti esim. piirroksin ja luonnoksin sekä mallein. Tuumailussa tekijä pohtii eri lähteistä saamaansa tietoa ja hakeutuu keskustelemaan hankkimistaan tiedoista yrittäen jatkuvasti löytää parhaan mahdollisen tuloksen. Käsityön suunnitteluun liittyvä funktioanalyysi helpottaa viestien hahmottamista ja kokoamista järkeväksi kokonaisuudenksi. Systeemisuunnittelua tarvitaan silloin, kun tekijällä on jo erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Tällöin tekijä arvioi työskentelyyn liittyviä resursseja ja siihen liittyviä vaikutuksia. (Anttila 1993, 142.)

Toteutusvaiheeseen vaikuttavat kaikki edellä meinitut prosessin vaiheet. Erityisesti mielikuvalla on työskentelyä ohjaava vaikutus. (Anttila 1993, 214.)

Oma työ suhteessa Anttilan malliin

Oma työskentelytapani tässä projektissa poikkeaa merkittävästi Anttilan mallissa kuvatusta mallista. En lähtenyt suunnittelemaan työtä lainkaan funktiolähtöisesti, vaan pohdin sitä, millaisen taidon haluan työskentelyn kautta oppia. Koska kirjoneulonta ei ollut minulle entuudestaan tuttua, päädyin kokeilemaan erilaisia kirjoneulemalleja. Itse sukka ei ollut minulle millään tavalla merkityksellinen - se olisi yhtä hyvin voinut olla lapanen, huivi tai vaikkapa pussukka. Sukka valikoitui tuotteeksi lähinnä miettiessäni kytköksiä Sibeliuksiin ja kylmiin Ainolan lautalattioihin.

Suunnitteluvaihe työssäni oli lähes olematon. Suunnittelin lähinnä sen, että haluan tehdä varteen aallokkokuvion, jossa kuvio on eri tyylinen kuin jalkaosan pienemmät kuviot. Tuotteeni oli selvästi vain väline varsinaiseen prosessiin, eli kirjoneulonnan opetteluun. Olen neulonut paljon, joten neulomisen perustekniikat olivat hallussa. Etsin tietoa siihen, millaisia lainalaisuuksia pätee kirjoneulontaan ja mitä tulee ottaa huomioon kirjoneuletta tehtäessä.

Oman työni toteutusvaihe alkoi lähes heti alkumielikuvan luomisen jälkeen. Tässä kohtaa voin hiukan soimata itseäni siitä, etten suunnitellut enempää. Olisin voinut suunnitella työtä paremmin. Toisaalta tavoitteeni työlle oli ilman varsinaista malliohjetta toimiminen, sillä yleensä nautin nimenomaan ohjeen mukaan työskentelystä. Nyt halusin luoda mallit itse ja oivaltaa kirjoneulonnan salat tekemisen kautta.

Kritiikkiä Anttilan mallia kohtaan 

Anttilan mallia ei ole juurikaan kyseenalaistettu käsityötutkimuksen kentässä. Onko se siis aukoton? Mistä muista lähtökohdista käsityötuotetta voisi lähestyä? Entäpä korostuuko Anttilan mallissa riittävästi käsityön prosessiluonteisuus? Entäpä täytyykö käsityöstä aina syntyä jokin tuotos?

Olen monesti miettinyt omaa työskentelyfilosofiaani, joka tuntuu välillä poikkeavan radikaalisti tuotelähtöisestä ajattelusta. Toki itsekin ajoittain suunnittelen tuotteen ja toimin esimerkiksi Anttilan mallin mukaisesti. Sitäkin useammin toteutan go with the flow  -ajattelua ja neulon rentoutuakseni, oppiakseni jotain, kuluttaakseni aikaa - tuote syntyy, jos on syntyäkseen. Tuote myös muuttaa usein muotoaan työskentelyn aikana. Anttila lienee tarkoittavan tätä käsityön prosessiluontoisuudella, jossa tehdään jatkuvasti uudelleenarviointia ja etsitään informaatiota.

Löysin Mari Hyytiäisen Pro gradu -tutkielmasta suggestiopohjaisen menetelmän, joka vaikutti kiinnostavalta (Hyytiäinen 1999). Hyytiäinen toteutti tutkimuksessaan opetusta, jossa hän aiemman suggestiotutkimuksen pohjalta kehitti materiaalin, jonka osa-alueet olivat musiikki ja rentoutuminen, mielikuvamatka sekä rentoutuksen tilan poistamisen tekstit.  Tarkoituksena on luovuuteen innoittaminen. Hyytiäisen mukaan suggestiopohjaisuus nopeutti prosessia ja auttoi löytämään alkulähtökohdan, johon ei välttämättä olisi päässyt ilman mielikuvamatkaa ja musiikkia sekä rentoutumista.

Mielenkiintoisinta tässä tutkimuksessa on se, että Hyytiäinen toteaa opiskelijoiden toimineen suggestiopohjaisuudesta huolimatta pitkälti Anttilan mallin mukaisesti. Onko malli siis kaikenkattava? 

LÄHTEET: 

Anttila, P. 1993. Käsityön ja muotoilun teoreettiset perusteet. Porvoo: WSOY

Hyytiainen, M. 1999. Suggestiopohjainen opetus käsityön luovan suunnittelun välineenä. Opiskelijoiden ajatuksia ja mielipiteitä opetuskokeilusta. Jyväskylän yliopisto.

(linkki tutkimukseen)